Ensimmäinen viikonloppu

Heippa!

En ollut yhtään valmiilla tuulella lähtiessäni lentokentälle perjantai-iltana. Tuleva matka jännitti kamalasti, toisaalta mielessä pyöri vielä niin monta Suomeen jäävää arki-asiaa, etten oikeastaan yhtään tajunnut että joo, nyt lähdetään. Tuntui jotenkin niin epätodelliselta, että kahteen kuukauteen en heräisi omasta sängystä, menisi normaalisti kouluun, näkisi samoja tuttuja naamoja.




Lentokentällä hermoilen enemmän kuin yleensä. Olen lentänyt ennenkin. Silti tässä on jotain erilaista. Lento lähtee keskiyöllä, kone on pienempi kuin mikään missä olen istunut ja matka kestää uskomattoman vähän aikaa. Ehdin torkahtaa ehkä vartiksi, juoda Finnairin perinteisen mustikkamehun ja sitten olemmekin jo perillä. Tarton lentokenttä on hyvin pieni. Jännitän taksin ostamista, kun en ole sitä koskaan tehnyt, Suomessakaan. Entä jos kuski ei ole luotettava? Entä jos se maksaa enemmän kuin luulin? Jos en osaa pysyä lujana hinnan suhteen? Entä jos en pääse perille?

Ihan turhaan.

Taksi vie minut tutorini Mallen luokse tasan sovittua reittiä ja sovitulla hinnalla.

Mallen kanssa olen jo jutellut aiemmin sähköpostilla. Lentoja ei mennyt kuin tasan yksi vuorokaudessa ja sekin keskellä yötä, joten minun olisi saattanut olla vaikeaa saada avaimia asuntooni siihen aikaan. Malle kuitenkin lupasi majoittaa minut luokseen ensimmäiseksi yöksi, mikä oli valtavan ystävällistä. Olen hurjan kiitollinen siitä, kaikki sujui mutkattomasti, eikä tarvinnut miettiä hotelleita tai muuta. Ensimmäisen yön nukun hyvin.

Aamulla jutustelemme opiskelusta ja muusta kahvikuppien äärellä. Otamme Mallen kanssa taksin asunnolleni keskustaan, saan häneltä avaimen. Asunto on todella siisti ja hieno, paljon isompi kuin odotin. Kämppikseni Tea tulee vasta huhtikuussa, siihen asti olen itsekseni. Nyt kun olen yksin täällä, tuntuu ehkä vähän liiankin avaralta. Mieli tekisi täyttää kaikki kaapit ja komerot tavaroilla, jotta paikka näyttäisi asutummalta...

Asunnon katsastamisen jälkeen lähdemme kiertämään keskustassa. Malle näyttää, missä voi käydä kaupassa, missä on hyviä kahviloita jne. Kaupungintalolta lähtee mukaan kartat ja turistioppaat. Pääsen myös tutustumaan koulun tiloihin, sillä ne ovat auki lauantaisinkin. Matkalla moikkailemme kissoja ikkunalaudoilla.

Sää on harmaa ja sateinen, ei se ihan houkuttele kävelemään ulkona, mutta toivottavasti pian kirkastuu. Malle lainaa minulle sateenvarjon. Hän jää asunnolleen, minä otan vastaan ensimmäisen haasteen: kartalla varustettuna tarkoituksenani on kulkea Paino- ja paperimuseon ohitse takaisin keskustaan. Mutkia ei tule vastaan, mutta verensokerini on sitä mieltä, että kävelen liikaa ja syön liian vähän. Onneksi ostin jo lentokentällä hyvän määrän eväitä mukaan.

Kaupasta löytyy kaikki tarvittava: pesuaineet, tiskirätit, ruuat ja muut. Huomenna haen kaiken mitä tänään en jaksanut kantaa. Ruoanlaitto ahdistaa. Jotenkin on vähän orpo olo, pitää välillä muistuttaa mieleen, että kyllä, olen silti minä ja oma itseni, vaikka olisinkin vieraassa maassa. Pikkuhiljaa se varmaan helpottaa. Tutut piirrokset tietokoneen näytöllä, tuttu musiikki jota aina kuuntelen, ne auttavat vähän. Tiesin kyllä, että koti-ikävä tai muut kummalliset tunteet saattavat tulla pintaan kun lähtee, vaikka ei uskoisikaan niitä tuntevansa. Toisaalta en kyllä yleensä ajattele "ei minulle niin käy" -tavalla, vaan ennemmin "kun niin käy, niin jotenkin siitä kuitenkin selvitään" -tavalla. Joten olen varma, että totun täällä oloon kyllä.

Huomenna lähden varmaan vähän kiertelemään ympäriinsä.




Kuvia en vielä ottanut, mutta huomenna ehkä jos sää sen sallii... :)


Riia