Lopputyö ja portfolio osa 3

Hei!

Idea oli nyt selvillä, samoin sommittelu ja värimaailma. Toteutus saattoi alkaa.

Maalatessani en enää paljoa edes ajatellut koko kappaletta, olin jo miettinyt, millä tavoin saisin kaiken aikaan, nyt oli aika toteuttaa. Aloittaminen oli vaikeaa. Eniten pitkitin ison maalauksen tekemistä, sillä siihen tarvitsin referenssin: ihmisen jalat ovat minulle todella vaikea kohta piirtää ja no, jalat olivat ainoa asia, joka siinä kuvassa tulisi näkymään... Halusin ottaa kuvat itse, jotta tekijänoikeuksien kanssa ei tulisi ongelmia ja jotta saisin juuri sellaiset kuvat kuin haluaisin. Netistä etsiessä voi nimittäin olla vaikea löytää sopivaa asentoa.

Maalaus nro 1

Päätin aloittaa vähän helpommasta: ihmisen silmä on tuttu aihe, jonka olen piirtänyt ja maalannut vaikka kuinka monta kertaa. Se myös tuntui kiehtovimmalta näistä kolmesta, joten ajattelin että siitä aloittaminen motivoisi minua parhaiten. Aloittaisin samalla myös pienestä työstä, joka olisi helpompi tehdä uudestaan, jos se sattuisi menemään pieleen. A3-paperia minulla kuitenkin oli vaikka kuinka paljon, A2-paperia vain se yksi.

Katselin kuvia ihmisten vihaisista silmistä ja tuijottelin itsekin mahdollisimman äkäisesti peiliin, jotta oppisin ymmärtämään, miten silmän ilmeet toimivat.

Luonnostelun ja työn aloitus jännitti ihan kamalasti...
Minulla on aina se ongelma, että kun teen vakavasti
töitä, paineet iskee, on pakko onnistua heti.
Tämä yleensä johtaa viivästyneisiin aikatauluihin...

Pohjasävyjen maalauksen jälkeen rentouduin. Tämähän sujuu ihan hyvin!

Koko teoksen väripaletti tulisi olemaan kovin sininen, joten tähän erikoislähikuvaan halusin lisätä lämpimämpiä värejä. Lämmin punainen kuvaisi kiihkoa, vihaa, häpeää ja päättäväisyyttä. Punasävyinen ja tuijottava silmä loisi mielestäni hyvän efektin, ympäröivä alue liukenisi samaan värimaailmaan kuin toiset kaksi maalausta, jotta kokonaisuudesta tulisi yhtenäinen.

Tätä silmää maalasin noin viikon verran, eikä sen kanssa ollut sen kummempia ongelmia. Värien käyttö tuntui hyvältä, pääsin työskentelemään jo aikaisemman vesivärikokemuksen perusteella hyviksi havaituilla väriyhdistelmillä. Ultramariinia tulisi kulumaan aivan törkeän paljon... Paperikin toimi moitteettomasti ja lisäksi koululla oli hyvä rauha työskennellä. Kotona en olisi voinut töitä tehdäkään niiden koon takia, sillä tarvitsin melko isot alustat papereille.

Kuvan edetessä vahvistin ääriviivoja ja tarkensin silmää.
Silmän alueen tuli olla tarkin, muu sai jäädä sumeammaksi.
Maskinesteellä suojasin kyyneleet,
jotta voisin myöhemmin luoda niihin veden läpinäkyvyyden.
Mallia katselin pisaroista, jotka muodostuivat vesikupin reunoihin.

Tekniikkaharjoitusta vesipisaroiden ja
kyynelten maalaamisesta.

Tämän työn maalaamisesta nautin tosissani, se sujui niin vaivattomasti, vaikka varjoalueita oli vaikea saada tarpeeksi tummiksi; työ tuntui koko ajan liian vaalealta. Olin kuitenkin lopulta tyytyväinen sen etenemiseen. Halusin pitää kiinni siitä linjasta, että paperin valkoinen saa heijastua teokseen, jotta se säilyttäisi valovoimaisuutensa eikä menisi tukkoon. Tätä ajatusta halusin noudattaa kaikissa tämän teoksen maalauksissa.

Maalaus nro 2

Tämä olisi nyt sitten se isoin maalaus. Minua jännitti, mutta olin samalla myös innoissani. Paperi oli sileä, lähes kokonaan ilman grainia tai tekstuuria. En ollut koskaan kokeillut sellaista ennen. Eniten pelotti henkilön asento ja se, millä täyttäisin lopun tilan.

Jo luonnosteluvaiheessa ajattelin, että kokeilisin jotain vähän erikoisempaa sommitelmaa. Helpointa tietysti olisi ollut piirtää henkilö istumassa aukiolla sateessa metsän keskellä. Tämä kuitenkin tuntui vähän liian yksinkertaiselta ratkaisulta, joten päätin yhdistää sekä istuvan henkilön, että ympäristön vähän eri tavalla: Henkilö istuisi maalauksen yläreunassa ainoastaan jalat näkyvillä. Maa, jolla hän istuu vaihtuisikin alaspäin mentäessä taivaaksi ja alareunassa näkyisivätkin puiden latvat. Maa ja taivas siis vaihtaisivat paikkoja ja tilanne ja sitä ympäröivä tila sekoittuisivat keskenään.

Oli mattona katto, katto lattiamatto... Sade osuu maahan, mutta muuttuukin maalauksen
keskivaiheilla taivaalta satavaksi vedeksi.

Tämän maalauksen tunnelmaksi halusin epätoivon ja uskon menetyksen. Tämä tulisi esiin harmailla ja sinisillä sävyillä sekä hahmon kasaan painuneella asennolla. Samalla kuitenkin sekoittaisin siihen ripauksen toivoa, joitain hivenen kirkkaampia värejä ja valoa alareunaan, jossa taivas ikään kuin on jo selkenemässä kaatosateesta ja näyttämässä, että elämä jatkuu.

Asentoon tarvitsin referenssin, joten pyysin asuintoveriani istumaan epätoivoiseen asentoon lattialle, samalla kun itse hääräsin kameran takana. Kuvista tuli hyviä ja tein niiden pohjalta muutaman lämmittelyluonnoksen. Niiden pohjalta päättäisin myös lopullisen asennon varsinaiseen maalaukseen.

Siinä on muutamat jalat.

Kun aloitin luonnostelun, kaikki alkoi menemään pieleen. Oli huono piirustuspäivä, kuva ei ilmestynyt paperille millään niinkuin olisin halunnut ja kaiken lisäksi kävi ilmi, että paperi ei kestänyt kovaa kumittamista vaan muuttui hivenen karheaksi. Tämä vaikutti sitten maalaamiseenkin. Jo ensimmäisestä värikerroksesta huomasin, ettei paperi toiminut kuten aikaisemmassa maalauksessa. Siinä missä silmän maalaaminen oli sujuvaa ja värien blendaaminen kävi kuin tanssi, tämän työn kohdalla kaikki tökki. Väri oli epätasaista, luonnos oli huono ja motivaatio katosi kuin tuhka tuuleen.

Luonnostelu tuntui siltä kuin olisi raahannut jalkoja märässä betonissa...

Joka päivä tämän maalauksen aloittamien oli todella vaikeaa. Huomasin, että käytettävät materiaalit tosiaan vaikuttavat tosi paljon siihen, miten työhön suhtautuu. En jaksanut nähdä vaivaa työn suunnittelussa, tein vain eteenpäin kuin kone pitäytyen alkuperäisessä suunnitelmassa ja toivoen, että saisin sen vain nopeasti valmiiksi. Hahmon asento ja sommittelu olivat myös minulle niin epätavallisia ja vaikeita, että olisi tehnyt mieli jättää homma kesken. Huono unirytmikään ei varmasti ainakaan auttanut keskittymisessä...

Jossain vaiheessa homma alkoi kuitenkin sujua vähän paremmin. Keksin muutaman yksityiskohdan lisää: lisäisin alareunaan pisaroita ikään kuin ne olisivat vettä itse maalauksen pinnalla ja aloin maalaamaan alareunan puita valutustekniikkaa apuna käyttäen. Se oli sen verran hauskaa, että pikkuhiljaa aloin myös uskoa, että ehkä tästä työstä ihan hyvä tulee. Keksin myös, että jatkaisin maahan putoavien pisaroiden muodostamia renkaita vielä alemmas työssä kuin mitä alunperin ajattelin. Näin maan ja taivaan raja hämärtyisi vielä entisestään.

Ehkä se sittenkin onnistuu...?

Hahmoon en missään vaiheessa ollut täysin tyytyväinen, asento oli vähän vinossa ja vaatteet näyttivät epäluonnollisilta. Annoin tämän kuitenkin mennä sormien läpi. Tarvittu tunnetila tuli mielestäni tarpeeksi selkeästi esille ja värien käyttö pelasi. Itse asiassa, kun näytin puolivalmista työtä kavereilleni, hekin kehuivat nimenomaan värejä kauniiksi. Niinpä päätin keskittyä niihin eniten.

Kuvitustyössähän kaiken ei tarvitse olla realistisesti maalattua. Oma ongelmani onkin, että kun teen vakavasti töitä, ihan referenssien kanssa ja kaikkea, alan jostain syystä kääntyä realistisen tyylin suuntaan ihan tahattomasti. Tein saman virheen tämänkin työn kanssa, mikä harmitti jälkikäteen, mutta annoin senkin mennä sormien läpi. Tällainen tästä nyt tulisi, katsoisin mihin työ minut johtaisi.

Maalaus nro 3

Kolmannen kuvan oli tarkoitus olla tasapainottava ja täydentävä kuva, jossa kertautuisi ison maalauksen metsämaisema. Värit olisivat pitkälti samat, koko A3. Luonnoksen värimaailma oli liian kirjava, joten päätin pienentää väripalettia; poistin muutaman sinisen sävyn ja vihreät melkein kokonaan. Kokeilin myös hivenen, miten asettelisin maalaukset toisiinsa nähden, jotta voisin ehkä luoda jonkinlaista jatkumoa värien kulussa. Huomasin kuitenkin, että työ toimi lähes millä tavoin vain, joten jatkoin surutta maalaamista niinkuin se sillä hetkellä hyvältä tuntui.

Work in progress -kuva kolmannesta maalauksesta.
Ei se ihan näin yksinkertaiseksi jäänyt.

Tätä maalausta oli jälleen helppo tehdä. Huomasin melkein heti alkuun, että väripaletti saisi tosiaan pysyä hyvin pienenä, noin kolmessa-neljässä värissä, joista vain kaksi olisi erityisesti esillä. Tajusin myös, että haluaisin jättää tämän työn mahdollisimman abstraktiksi, sillä kahdesta aikaisemmasta maalauksesta oli lopulta tullut hyvin tarkkoja ja ne olivat aika täynnä. Näin kolmas maalaus ehkä rauhoittaisi kokonaisuutta hivenen. Tähän maalaukseen ei lopulta mennyt kuin pari päivää, olin tottunut maalaamiseen, kaikki sujui rutiininomaisesti. Pian sitten vain huomasin, että nyt ei kannata enää jatkaa, muuten maalaus menisi liian tukkoon. Pääasia tuli esille, enempää yksityiskohtia ei tarvittaisi.


Riia